Niin se aika rientää ja reilu 15 kuukautta on vierähtänyt täällä. Lähdemme torstaina aamulla eli ylihuomena pikkubussilla kohti Montevideota. Samaan kuljetukseen on tulossa muutama naapurikin. Laukut alkaa olla jo pakattuna, ja neljä isoa matkalaukkua lähtee mukaan. Varsinainen muuttokuormakontti saadaan Suomeen vasta ensi vuoden puolella. Joten olen koittanut etsiä tärkeimpiä tavaroita ja vaatteita mukaan. Matka kestää lähes vuorokauden, kun lennämme Madridin kautta Helsinkiin.
Juhannusta vietimme Duraznossa eli jälleen kerran: Persikassa. Kävimme siellä vähän ostoksilla ja kiertelimme viileässä säässä kaupunkia. Yövyimme yhden yön kauniissa ja perinteikkäässä hotellissa nimeltä Santa Christina ja söimme hyvät illalliset hotellilla.
Sunnuntaina kävimme myös eläintarhassa,
Bioparkissa ja tällä kertaa eläimiä näki hyvin, kun oli niille viileämpää. Niin tiikerit, leijonat, krokotiilit kuin äänekkäät papukaijatkin tervehtivät meitä siellä. Viime viikon perjantaina kuopus oli viimeisen päivän koulussa ja oli haikeaa hyvästellä uudet ystävät. Edellispäivänä veimme koululle muffinsseja ja muita herkkuja. Olimme tilanneet niitä tutulta leipurilta, mutta hän olikin koronassa, joten ei muuta kuin itse hommiin. Se on mielenkiintoista, että täällä saa viedä kouluun itsetehtyjä herkkuja ja tuntui, ettei kellään 20 lapsesta ollut allergiaa. Liikuttavaa, että alussa hän osasi vain sanoa muutaman tärkeän sanan kuten vessa ja vesi, mutta nyt jo jutteli kovasti kavereiden kanssa. Hakiessa muutama tyttö siellä itkikin ja meinasihan siinä itselläkin mennä roska silmään.. Opettajat pyysivät käymään, jos täällä vielä pyörähdämme.
 |
| Ciao ciao koulu, ystävät ja opet! |
Itselleni järjestettiin ihanat yllätysläksiäiset. Tarkoitus oli mennä viestintähenkilön haastatteluun liittyen kokemuksiin täällä, mutta vastassa olikin naapuruston naiset, Barrio Ladyt yllätystä julistaen. Olivat nähneet paljon vaivaa, tekivät pitsaa ja etukäteen olivat valmistelleet alkupaloja ja jälkiruokakakun. Ohjelmassa oli juttelua ja tanssahtelua lattarimusiikin tahtiin - se sujui itseltä vähän sinnepäin.. mas a menos (enemmän ja vähemmän) niin kuin täällä sanotaan monessa tilanteessa. Jossain vaiheessa nostettiin maljat ja sain vielä kauniit uruguaylaisilla kivillä varustetut korvakorut läksiäislahjaksi. Sain kehuja siitä, että olen ahkerasti osallistunut lähes kaikkiin järjestettyihin aktivitteeihin, opettelut espanjaa jne. Itse ajattelen, että tottakai sitä haluaa osallistua ja oppia kieltä, mutta eihän sekään ole itsestäänselvyys kaikille.
Tänään oli myös ohjelmassa viimeiset joogat, illalla oli saunontaa ja huomenna olisi vielä ainakin kahvit, ilmeisesti myös iltaohjelmaa. Kovin on kiireinen nyt sosiaalinen kalenteri täällä loppupäivinä ja täytyy myös raivata vielä aikaa pakkailun viimeistelyyn. Jotenkaan ei ehkä edes sisäistä vielä sitä, että kohta sitä lähdetään kohti kotia. Hyvällä mielelellä voi palailla, koska repussa on paljon kivoja kokemuksia ja paljon uutta on opittu. Eihän missään, edes kotona, kaikki mene aina putkeen ja on myös huonoja päiviä. Niin on ollut myös täällä ja välillä asiat on tuntuneet rankemmalta, kun ei voi käyttää omaa kieltään jne. Toisaalta pikkuhiljaa oppiminen ja tilanteista selviytyminen on tuntunut myös hienolta. Ehkä tätä kaikkea pitää vielä sulatella pitkään ja pikkuhiljaa - katsoa kuvia, jutella kokemuksista ja pureskella tätä kaikkea kokemaansa vielä vähän lisää. Siihen liittyen aionkin vielä kirjoitella blogiin koosteen Uruguayn erityispiirteistä / pieniestä eroista, mitä Suomeen verrattuna olemme huomanneet.
Täältä tullaan, nos vemos 😄
