Muuttovalmisteluita

No niin, bueno, nyt löysin taas hetken palailla bloggailemaan. Onkin vierähtänyt jo tovi sitten viime kirjoittelun. Tuntui myös vähän, että ei ihan riitä kirjoitettavaa, jos vaan raportoi, mitä on kokkailtu jne. Mutta kyllähän täällä perusarjessakin monenlaista sattuu ja tapahtuu.. 

Jos vaikka ensin pientä koronakatsausta, niin täällä vaan lukemat keikkuu korkeina, sellaista 2000-3000 per päivä tahtia mennään edelleen - valitettavasti. Tuntuu välillä, että kun maassa on n. 3 miljoona asukasta, niin eikö tässä ole kohta jo käyty iso osa asukkaita läpi. Suomen konsulaatista saan nykyään viikokatsausta ja siinä on mukana tarkempaakin tietoa tautitilanteesta sekä muutakin kiinnostavaa ajankohtaista. Lähes kolmannes maan asukkaista (joihin nykyään kuuluu myös meidän perheen edustaja) on jo täysin rokotettuja ja lähes 40% on saanut vähintään yhden rokotteen. Lehdissä tunnutaan tuovan esille, kuinka paljon ihmisiä on rokotettu ja kuinka paljon maahan saapuu rokotuksia, saapuvista rokotelähetyksistä Uruguayn lipuilla varustettuna ja lentokoneista  on ollut kuvia esillä. Koulut avautuvat edelleen asteittain ja meidänkin päiväkoti on jo auki eli sinne voisi periaatteessa nyt viedä pienimmän. Kotikoululla kun mennään, ei päiväkotiinkaan ole mieltä tässä vaiheessa lähteä tekemään uutta aluevaltausta (vaikka täytyy sanoa, että se on tullut viime aikoina houkuttavana ajatuksena mieleen, kun uhmaikäinen saa kunnon itkupotkuraivarit).

Uusi muutto nurkan takana

Täällä tuntuu myös vähän väki vähenevän. Muutama vaimo ja yksi mies on jo lapsen kanssa lähtenyt kohti Suomen kesää. Lähtijöiltä vaaditaan täällä onneksi koronatesti ja maskit lentokoneissa, että pitäisi olla turvallista matkustaa. Kesän aikana ja elokuussa tänne on tulossa taas uusiakin perheitä. Meidänkin nykyiseen taloon muuttaa perhe Suomesta ilmeisesti kesäkuussa ja me taas siirrytään meidän varsinaiseen taloon tässä lähipäivinä. 

Uusi koti on ihan vasta valmistunut ja se on lähes samanlainen kuin meidän nykyinen talo. Siinä on kuitenkin yksi huone ja kylpyhuone vielä lisää sekä enemmän kaappitilaa ja isompi piha. Kävimme viime torstaina katsomassa sitä kalustettuna ja sattumalta taloprojektin vastaava urugualaistyöntekijä tuli vastaan. Hän asuu Montevideossa, mutta oli täällä käymässä ja sanoi, että on mielenkiintoista nähdä, kun alue alkaa olla valmis ja ihmiset muuttavat taloihin. Ollut varmasti monivaiheinen ja iso projekti, mutta myös mielenkiintoinen. 

Onneksi meillä sentään ei ole tavaraa yhtä paljon kuin Suomessa, mutta kyllä tässä silti pakattavaa riittää. Vaatteita tuntuu olevan melkein liikaa. Täällä pärjää aika vähällä, kun on niin lämmintä, eikä tarvi mitään juhlavaa päälle. Helpottava asia on se, että ollaan voitu viedä tavaroita pienissä erissä ja pala palalta uuteen taloon. Myös huonekaluja vaihdeltiin vähän päittäin, koska tykkäsimme nykyisistä huonekaluista. Valkoisimmat käyttämättömät tuolit jätetään suosiolla tänne, ettei meidän pikkutahmatassut vaan pääse niitä töhrimään. Muuttofirmasta saatiin apuja ja tänään siis isommat huonekalut vaihtoivat paikkaansa, kun neljä miestä tuli lava-autolla hoitamaan homman. M sai naapureiden avulla myös trampoliinikuljetuksen hoidettua. Alla muuttokuvia..pehmolelut reppuun ja menoksi. Trampoliini liikahti neljän hengen voimin hyvin ja naapurin tytöt tulivat auttamaan myös. 

 

Maahanmuuttoprosessi jatkuu

Maahanmuuttoprosessi on pitkä ja monivaiheinen, etenkin ellei sitä hoida kerralla pääkaupungissa. Me valittiin tämä lähiprojekti ja sillä mennään. Viime viikolla oli tarvetta passikuville ja kuultiin, että naapurustossa kuvaaja käy ottamassa kuvia. Meille tuli yksi aamupäivä mieskuvaaja ja apulaisena toimiva nuorimies. Kuvaaja näytti tullessaan Google translaterilla venäläistä tekstiä. Sanoin, että en ymmärrä venäjää ja että puhun suomea. Hän halusi vain esitellä itsensä suomeksi, kuka on ja miksi tuli meille. Ihan kohteliasta! 👍 Heillä oli kunnon kamerat ja systeemit mukana ja ministudio oli hetkessä pystyssä meidän eteisessä. Kaikki meni mukavasti, kunnes meidän pienin keksi, ettei halua kuvattavaksi; ujosteli liikaa. Siinäpä sai taas alkaa sitten suostuttelemaan ja keksimään taikatemppuja. Samalla kun huomioi turvavälit, on maskit, yrittää ymmärtää ja puhua espanjaa jne. niin ei ole ihan kevyt juttu. Valokuvaaja oli kyllä ihan superystävällinen, kertoi sukulaislapsistaan, näytti heistä kuvia ja oli niiiin ymmärtäväinen. Olin jo ihan valmis luovuttamaan, mutta kuvaaja vain sanoi, että anna lapselle aikaa.. kun huomasin, että parivaljakko ei lähde eikä tämä pienin kuvattava tee muuta kuin lähtee eri huoneeseen itkemään, pyysin aikalisän. Ehdotin, että jos lähtevät tauolle ja palaavat hetken päästä. Heille se sopi hyvin ja lähtivät autoonsa istuskelemaan. 

Me sitten syötiin siinä lounasta ja yritettiin puhua vastarannankiiski pyörryksiin, suklaat oli otettu esille jo ajat sitten. Noin vartin päästä rohkenin mennä viittomaan miehet takaisin sisälle. Ensin aloitettiin kuvaus isosiskon sylistä ja sitten jouduin itsekin kuvaan mukaan ja jotenkin ihmeen kaupalla saatiin yksi tai kaksi kuvaa, joissa pieni katsoo alta kulmain vastahakoisesti kameraan. Kuvaaja yritti vielä parempaa otosta, mutta itse olin jo aivan valmis paketoimaan kuvaussession. Muutaman päivän päästä saatiin kuvat ja oli kyllä voittajafiilis, laitettiin vielä erityiskiitos kärsivälliselle kuvaustiimille. Täällä on muutenkin ihmiset oikein ystävällisen oloisia ja kuvaaja jäi kyllä mieleen (toki hänelle palkkio oli varmasti ihan hyvä, mutta silti lämmitti mieltä, kun oli niin ymmärtäväinen haastavassa tilanteessa).   

Perjantaina oli aika jatkaa immigraation edistämistä. Lähtö jäi vähän viime tippaan, koska meillä oli ensimmäistä kertaa kodinsiivous sovittu iltapäivälle, ja sitä varten piti vähän siivoilla, lähinnä järkkäillä.. Duraznoon on täältä noin tunnin matka ja olen täällä mainostanut, että kaupunki on Persikka. Pienin sanoi autossa, että ollaan matkalla Kirsikkaan 😃 Ehdittiin virastoon viime tingassa ja paikalla oli taas sama firman palkkaama juristi meitä auttamassa ja varmistelemassa, että prosessi hoituu eteenpäin. Meidän ensimmäinen huoli oli se, että täytyy löytää lapsille vessa. Sitä ei kuitenkaan ollut, muutenkin virasto oli vähän kuin käytävä osittain ulkona. Naiset ohjeistivat meidät kirkkoon WC:tä etsimään sillä aikaa kun he tekivät paperitöitä. Olin ihan tyytyväinen, että näki matkalla vähän ympäristöä ja kirkkoonkin ehdittiin kurkkia (alla pari pikaotosta), mutta ei siellä ollut ketään, keneltä pyytää apua. Lähistöllä oli kuitenkin kiva lounaskahvila, joka ratkaisi tilanteen ja samalla ostettiin eväitä, mm. kerrospikkuleipiä mukaan. Virastossa jatkettiin papereiden allekirjoittamista ja picniciä, kunnes homma saatiin hoidettua noin tunnissa.    

Sen jälkeen kierreltiin vähän kaupunkia ja miettiin, mitä tehtäisiin. Olisi ollut ihana kiireettömästi katsella ja kierrellä pikkuliikkeitä, mutta se ei ole tällä hetkellä kovin suositeltavaa. Duraznossa on kuitenkin parempi koronatilanne kuin osassa maata, siellä on kuulemma rokotettu kovaa tahtia väkeä. Täällä täytyy myös huomioida siesta-aika. Monet liikkeet menevät kiinni kolmen aikaan ja avaavat ovensa vasta viideltä. Löysimme kivan ravintolan, jonne päästiin ulkoterassilounaalle. Se olikin vasta toinen ravintolakäynti meillä täällä olon aikana (noutopizzaa on toki haettu). Ravintoloissa on hieman edullisempaa kuin Suomessa, joten mielellään sitä nauttisi siitäkin puolesta enemmän - no ehkä vähän myöhemmin sitten. Kävimme myös paikallisessa Bauhausissa vuorotellen hakemassa jotain kodintarvikkeita, mm. eteismattoja. (Alla kuvia reissulta.)   

Juhlia

Äitienpäivää on täällä myös juhlittu, se on ihan sama päivä kuin koto-Suomessakin. Sain ihanan aamiaisen sänkyyn, kauniin kukkakimpun ja hienoja kortteja ja lahjakortteja lapsilta, mm. tiskikoneen täyttöön lipukkeita, niskahierontaa ja kävelyseuraa! Tosin seuraavana päivänä, kun pyysin toiselta pojalta tiskikoneen tyhjennystä, hän totesi, että "mulla ei ollut sellasta kuponkia".. Lahjaksi tuli myös voileipä-toaster ja mahtava kakku. Että kunnon hemmottelua oli ohjelmassa ja yhteyksiä otettiin myös Suomeen. Onneksi on nykyään niin helppo ottaa kuvapuheluitakin. Nimipäiviä on myös vähän juhlistettu, Snellmanin päivänä meillä oli pienet pihakahvit. Tänään mummi ilmoitti, että oli vääränä päivänä onnittelut kuopusta, mutta kukaan ei huomannut mitään. No, nimppareita tulee ja menee, eikä tässä hässäkässä kaikkea ehdi niin tarkasti tutkia.. 😀 

Äitienpäivämuistamisia 💗

Juhlien vastapainoksi on ollut myös opiskelua ja olen saanut palautettua Jyväskylän yliopistoon ensimmäisen esseen ja tehtävät. Oli muuten aika paljon hommaa, kun en muistanut viittaustekniikoita kovin hyvin enää, enkä ensin meinannut päästä lainaamaan E-kirjoja. Systeemit on muutenkin kehittyneet sitten omien opiskeluaikojen. Oma essee skannataan läpi plagoinninestojärjestelmän. Itsekin katsoin, miltä se näyttää ja jotain riviä se näytti punaisella, olin kai ottanut vähän liikaa suorana lainauksena vaikka olin tietenkin merkinnyt, mihin viittasin. Täytyypä jatkossa olla vielä tarkempi, että keksii enemmän synonyymejä ja muokkaa sanajärjestystä lisää. Alkaa pikkuhiljaa vanhat niksit muistua mieleen, mm. se, että saa tiivistettyä tekstiä, kun yhdistää kappaleita yms. Seuraavaa kurssia varten olen jo vähän koonnut aineistoa, mutta välillä pitää vähän hengähtää. Necesito una pausa! 

Nämä tyynyt on työvoitto 💪 Oli muutama mutka ja solmu matkassa.. 

Punainen aurinko laskee La Criollassa

Koirien tyypillinen matkustusmuoto täällä