Adios Uruguay

Niin se aika rientää ja reilu 15 kuukautta on vierähtänyt täällä. Lähdemme torstaina aamulla eli ylihuomena pikkubussilla kohti Montevideota. Samaan kuljetukseen on tulossa muutama naapurikin. Laukut alkaa olla jo pakattuna, ja neljä isoa matkalaukkua lähtee mukaan. Varsinainen muuttokuormakontti saadaan Suomeen vasta ensi vuoden puolella. Joten olen koittanut etsiä tärkeimpiä tavaroita ja vaatteita mukaan. Matka kestää lähes vuorokauden, kun lennämme Madridin kautta Helsinkiin. 

Juhannusta vietimme Duraznossa eli jälleen kerran: Persikassa. Kävimme siellä vähän ostoksilla ja kiertelimme viileässä säässä kaupunkia. Yövyimme yhden yön kauniissa ja perinteikkäässä hotellissa nimeltä Santa Christina ja söimme hyvät illalliset hotellilla. 

Sunnuntaina kävimme myös eläintarhassa, Bioparkissa ja tällä kertaa eläimiä näki hyvin, kun oli niille viileämpää. Niin tiikerit, leijonat, krokotiilit kuin äänekkäät papukaijatkin tervehtivät meitä siellä.   

Viime viikon perjantaina kuopus oli viimeisen päivän koulussa ja oli haikeaa hyvästellä uudet ystävät. Edellispäivänä veimme koululle muffinsseja ja muita herkkuja. Olimme tilanneet niitä tutulta leipurilta, mutta hän olikin koronassa, joten ei muuta kuin itse hommiin. Se on mielenkiintoista, että täällä saa viedä kouluun itsetehtyjä herkkuja ja tuntui, ettei kellään 20 lapsesta ollut allergiaa. Liikuttavaa, että alussa hän osasi vain sanoa muutaman tärkeän sanan kuten vessa ja vesi, mutta nyt jo jutteli kovasti kavereiden kanssa. Hakiessa muutama tyttö siellä itkikin ja meinasihan siinä itselläkin mennä roska silmään.. Opettajat pyysivät käymään, jos täällä vielä pyörähdämme.

Ciao ciao koulu, ystävät ja opet!

Itselleni järjestettiin ihanat yllätysläksiäiset. Tarkoitus oli mennä viestintähenkilön haastatteluun liittyen kokemuksiin täällä, mutta vastassa olikin naapuruston naiset, Barrio Ladyt yllätystä julistaen. Olivat nähneet paljon vaivaa, tekivät pitsaa ja etukäteen olivat valmistelleet alkupaloja ja jälkiruokakakun. Ohjelmassa oli juttelua ja tanssahtelua lattarimusiikin tahtiin - se sujui itseltä vähän sinnepäin.. mas a menos (enemmän ja vähemmän) niin kuin täällä sanotaan monessa tilanteessa. Jossain vaiheessa nostettiin maljat ja sain vielä kauniit uruguaylaisilla kivillä varustetut korvakorut läksiäislahjaksi. Sain kehuja siitä, että olen ahkerasti osallistunut lähes kaikkiin järjestettyihin aktivitteeihin, opettelut espanjaa jne. Itse ajattelen, että tottakai sitä haluaa osallistua ja oppia kieltä, mutta eihän sekään ole itsestäänselvyys kaikille.

Tänään oli myös ohjelmassa viimeiset joogat, illalla oli saunontaa ja huomenna olisi vielä ainakin kahvit, ilmeisesti myös iltaohjelmaa. Kovin on kiireinen nyt sosiaalinen kalenteri täällä loppupäivinä ja täytyy myös raivata vielä aikaa pakkailun viimeistelyyn. Jotenkaan ei ehkä edes sisäistä vielä sitä, että kohta sitä lähdetään kohti kotia. Hyvällä mielelellä voi palailla, koska repussa on paljon kivoja kokemuksia ja paljon uutta on opittu. Eihän missään, edes kotona, kaikki mene aina putkeen ja on myös huonoja päiviä. Niin on ollut myös täällä ja välillä asiat on tuntuneet rankemmalta, kun ei voi käyttää omaa kieltään jne. Toisaalta pikkuhiljaa oppiminen ja tilanteista selviytyminen on tuntunut myös hienolta. Ehkä tätä kaikkea pitää vielä sulatella pitkään ja pikkuhiljaa - katsoa kuvia, jutella kokemuksista ja pureskella tätä kaikkea kokemaansa vielä vähän lisää. Siihen liittyen aionkin vielä kirjoitella blogiin koosteen Uruguayn erityispiirteistä / pieniestä eroista, mitä Suomeen verrattuna olemme huomanneet.

Täältä tullaan, nos vemos 😄

Juhannustervehdys

Talviset terveiset Pasosta! Yksi uruguaylainen naapuri sanoi juuri tämän viikon alussa, että talvi alkoi virallisesti ja viittasi talvipäivän seisaukseen (solsticio de invierno) ja se oli tosiaan 21.6. Täällä juhannus kulkee nimellä San Juan, mutta se ei ole mikään suuri juhla. Montevideossa sitä kuulemma juhlitaan enemmän, rannoilla voi olla kokkoja ja herkkuja on tarjolla. Mekin ajattelimme lähteä jonnekin käymään ja suunniteltiin reissua Tacuaremboon, joka on tämän alueen pääkaupunki. Hotelli, jota katsoimme, olikin jo varattu täyteen, joten vaihdoimme kohdetta Duraznoon ja käymme siellä yhden yön "minibreikin", että on jotain ohjelmaa. Alla muutama kuva Pasosta, hedelmäkaupan mandariinit ja jalkapallostadionin (hyvin pieni sellainen) kulma. 

Paso de los Toros tarkoittaa muuten härkien kulkuväylää ja alla olevia otoksia kävimme napsimassa sunnuntain aurinkoisella pyöräretkellä. Härkäpatsas on aika suuri ja vaikuttava maamerkki heti Pasoon saavuttaessa. Välillä se tuo mieleen Nivalan Tillaripatsaan. 

Meidän lähtö Suomeen lähestyy kovalla vauhdilla, eli ensimmäisessä erässä tulen minä ja kaksi lasta ja loput saapuvat sitten elokuussa. Monet suomalaiset naiset ovatkin jo lennähtäneet lapsineen toukokuusta alkaen kohti Suomen suvea. Itselleni tulee tästä mieleen muuttolinnut, kun suomalaiset tuntuvat lähtevän ja palaavan tänne vuodenaikojen mukaan, esim. joulun aikaan oli vilskettä altaalla. Näin päivinä myös miehet ja työssä käyvät naiset alkavat lähteä pikkuhiljaa kesälomille. Monille naapureille olemme sanoneet siis moikat ja toivottaneet hyvät matkat. 

Pienimmän koulu jatkuu vielä, mutta isompien lasten koulu loppui Suomen kalenterin mukaisesti perjantaina 3.6 ja sen perään oli "Winter schoolia" eli ohjattua kerhotyyppistä tekemistä noin 10 päivää. Ihan hyvä, että kesäkuun alussa oli ohjelmaa, koska tällä hetkellä lapset alkavat olla jo vähän pitkästyneitä ja aikaa kuluu ruutujen ääressä vähän liikaakin. Kiva, että naapurissa on vielä muutama lapsi ja heidän kanssa lapset kävivätkin pikku ulkoiluretkellä tänään. Uima-altaan vesi on ollut jo pitkään liian kylmää..

Tavaraa kierrätykseen..
kuvassa murto-osa

Tässäpä viimeiset kouluun viedyt pastat.
Eväiden laittoa en jää kaipaamaan!

Muutto (mikä ihana asia) isolla perheellä ja vielä toiselle mantereelle..😅 Tavaroiden läpikäynnissä ja pyykkäyksessä on aika paljon tekemistä, koska kaikkea ei voi eikä kannata pakata enää mukaan. Iso kasa lasten vaatteita on mennyt pieneksi ja olenkin lahjoitellut niitä naapureille ja niitä kerätään myös keskitetysti niin, että Klubitalolle viedyt tavarat jaetaan sieltä eteenpäin. Täällä kuulemma moni myös paikkaa vaatteita ja heikompikuntoisillekin vaatteille on kysyntää. Ilmeisesti kirkko toimii myös jonkinlaisena tavaroiden jakelupisteenä ja tarvitsijat saavat sitäkin kautta apua ja moni kuulemma ottaakin kiitollisena apua vastaan.

Toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa oli monenlaista järjestettyä ohjelmaakin, kun ohjelmassa oli mm. Midland hotellin pizza & coctail-ilta, jossa opeteltiin mojiton valmistusta. Lisäksi on pidetty eri maiden ruokailtoja. Ruokailloista osallistuin uruguaylaiseen ja olipa hyvää ruoaa, mm. herkullisia alkupaloja, linssimuhennusta, kermajälkkäriä ja dulce de leche -toffeita (vähän kuin lehmätoffee). Alussa yhteinen tekeminen oli vähissä koronan takia ja ainahan kestää hetken, että ihmiset tutustuvat. Viime aikoina olen tutustunut myös uruguaylaisiin naapureihin paremmin, kun oma kielitaitokin on karttunut ja on ollut yhteisiä tekemisiä, mm. joogaa.  On vähän haikeaakin lähteä täältä, kun olemmme saaneet monia uusia ystäviä ja välimatka on pitkä, joten ei ole varmuutta, nähdäänkö uudestaan. Mietin myös, osaanko myöhemmin puhua enää espanjaa, eivätkä kaikki puhu englantia.. pitänee koittaa pitää kielitaitoa yllä. Tarkoitus ainakin olisi ja koitamme löytää Helsingissäkin espanjantaitoista lastenhoitoapua. Nyt myös tuntuu, että on tottunut moniin asioihin ja toimintatapoihin, jotka alussa olivat uusia ja hankalia. Arki sujuu siis jo paljon jouhevammin. Ehkä jotkut asiat tuntuu jopa vähän oudolta kotiin palatessa..? 

Mutta takaisin aktiviteetteihin. Hetki sitten oli taas muutama korukurssi ja tein ikkunakoristeen sekä korvakoruja. Myös lapset pääsivät kokeilemaan taitojaan ja tykkäsivät kovasti. Kurssien vetäjä tulee tänne ystävällisesti Punta del Estestä eli Etelä-rannikolta asti ja kuljettaa ahkerasti paljon erilaista, kivoja materiaaleja mukanaan. Hänellä on oma, pieni korualan yritys, Coquet. Erilaiset korut ja käsinauhat tuntuvat olevan täällä suosittua käsityötä ja myyntitavaraa. Kurssipäivän päätteeksi veimme koruopen saunaan ja se oli hänen ensimmäinen saunakokemuksensa. Meillä kaikilla naisilla on uikkarit päällä paikalliseen tapaan ja kovasti tämä ensikertalainen kyseli, mitä pitää tehdä, missä istua, heitetäänkö vettä ja milloin suihkuun. Huolehdin myös shampoot ja suihkusaippuat hänelle.😃 Alla ikkunakoriste ja korvakorut vielä suunnitteluvaiheessa.  

Kurssilla keskityin sen verran ikkunakoristeen tekoon, että tämä naapurin papukaija ruikkasi Marimekon laukulleni ja keräili tippuneita helmiä lattialta - toiv. ei sentään syönyt niitä.. Kiva kaveri joka tapauksessa, alkoi aina ääntelemään, kun me naiset puhuttiin äänekkäästi tai naurettiin.  

Muita yhteisiä hetkiä naapureiden kanssa on vietetty myös mm. jääkiekon MM-finaalin yhteydessä. Oli kyllä jännittävä peli ja mahtava oli todistaa Suomi-yleisön kanssa kultajuhlaa täällä ulkomailla. Voiton varmistuttua M päätti hypätä hyiseen altaaseen muutamien rohkeiden pikkufanien kanssa, ja yleisö hurrasi (ja kuvasi). Onneksi kukaan ei tainnut vilustua, vaikka kylmää oli kyyti.. Meidän poikien synttäreitä vietettiin myös Klubitalolla vähän ajoissa, jotta mahdollisimman moni vieras olisi vielä maassa. Tilasimme mahtavan suklaakakun ja sitruuna- sekä porkkanamuffinsseja. Pääohjelmana oli Toro mecanico eli rodeohärkä ja se olikin aika suosittu. Itsekin pääsin kokeilemaan, enkä nyt ihan hetkessä sentäs pudonnut kyydistä..! Sisäreidet oli seuraavana päivänä hellänä. Muuta juhlaohjelmaakin toki oli, mm. tuolileikkiä, kuvavisaa ja tietenkin paljon herkuttelua..    

 

Herkuttelusta puheen ollen - pidin tällä viikolla uruguaylaisille naisille leivontakurssin. En ihan itsekään ymmärrä, miten päädyin siihen, koska en pidä itseäni minään superleipurina, mutta kahvihetkiin olen vienyt erinäisiä kakkuja ja täällä on ollut normaalia enemmän aikaa leipoa ja kokata. Kaupasta täällä ei muutenkaan saa samaan malliin valmista ruokaa tai leivonnaisia kuin Suomessa. Moni uruguaylainen kysellyt reseptejä mm. jogurttimarjapiirakan reseptiä, joka vastaa aikalailla peruskermaviilipiirakan ohjetta. Ehdotin sitten, että voin hommata ainekset ja koota reseptit, niin leivomme yhdessä. Hetki olikin yllättävän suosittu, koska paikalle tuli myös uusia kasvoja ja onneksi aika lyhyessä ajassa saimme hyvällä yhteistyöllä tehtyä neljä leipomusta: nalleneliöt, pannukakun, jogurttipiirakan sekä Marttojen omenamurupaistoksen. Kovasti sain kehuja ja ylisanoja, tyyliin olet nero..😂 hieman oli liioittelua mukana, mutta kiva, että sai tuoda tuttuja reseptejä paikallisiin keittiöihin. Yksi nainen laittoi heti seuraavana päivänä kuvan Nalleneliöistä eli kauraneliöistä, joita oli tehnyt. Parempiahan ne onkin kun pelkkä aivan vaalea vehnäinen leipä, jota täällä on yllin kyllin tarjolla. Jäin miettimään, tuntevatko he perunarieskaa, ehkä senkin reseptin voisi laittaa vielä jakoon.. 

 

Meillä eli itselläni ja isommilla lapsilla pyörii myös espanjan etätunnit edelleen ja kesäkuun loppuun asti otan niitä kaksi kertaa viikossa. Helppoa ei ole, mutta onneksi on mukava opettaja sekä ahkerat ja innokkaat opiskelukaverit (kaksi naapurin naista). Jyväskylän avoimen opinnot sain pakettiin jo joku aika sitten ja viimeisestä kurssista tuli vielä 5 eli jäi hyvä maku suuhun 😀Itä-Suomeen pitäisi tehdä vielä yksi kurssi. Olin jo saamassa kursseja valmiiksi aiemmin, mutta huomasin, että opintotuki ja kurssit pitäisi synkronoida jossain määrin, eikä kursseja saisi päättää liian aikaisin. Ihan hyvä näin, ja pääasia, että saan kurssit kuntoon ennen työmaalle paluuta, mikä on elokuun puolessa välissä. Sitä odotankin jo innolla!    

Espanjasta vielä sen verran, että pienin meillä jo puhuu ihailtavan hyvin kieltä. Hän myös sekoittelee suomea ja espanjaa sujuvasti, puhuu mm. maestrasta (opettaja koulussa) ja colesta eli koulusta jne. Hän myös käyttää paikallista tapaa korvata kyllä eli si sanalla taa ja käyttää äänenpainoja aika hauskasti: taa ja ääni ylös on kysyvä ja taa & ääni alas on myöntävä tai suostutteleva.. Voi kunpa voisi itsekin oppia lapsen tahtiin kieliä. Myös paikalliset tavat alkavat tuntua tutuilta, kun he ovat taas alkaneet jaella besoja ja abrazoja eli poskipusuja ja halauksia (eli tapoihin ennen covidia on palattu). Itse kuitenkin tarjosin varmuudeksi käsipäivää, kun tapasin uusia ihmisiä kahvilla. Koronaa on täälläkin kuitenkin, mm. toimistolla juuri yksi tapaus ja tänään M kävikin hakemassa toisen Pfizer-annoksen ja esikoinen sai ensimmäisen. Nyt heillä on koronan sairastamisesta kulunutkin yli sen 6kk. 

Teimme kesäkuun toisen viikonloppuna pitkään suunnitellun matkan esikoisen kanssa Montevideoon. Kiva, että alkumatkalle lähti mukaan meksikolainen naapuri poikansa kanssa. Lähdinmme perjantaiaamulla Autobussilla eli linja-autolla matkaan. Ihan ok kunnossa vaikutti bussi olevan ja onneksi niissä on vessat, matka on kuitenkin n. 3,5 tuntia. Turvavöitä löytyi aika hyvin, mutta sekä mennessä että tullessa viereisen istuimen turvavyö ei toiminut. Paikallisethan eivät tainneet kukaan käyttää vöitä, joten vaihdettiin sitten paikkaa, ja se onnistui, vaikka paikat olikin numeroitu lippuihin. Meno-paluu Montevideoon oli yhdeltä henkilöltä noin reilu 20e, joten aika edullista oli. Busseissa oli "konduktööri", joka katsoi liput, kyseli määränpäät ja herätteli jopa matkustajia. Matkalaukkuihin laitettiin numerotarrat ja niistä sai lapun, joita vastaan laukkunsa sai sitten hakea.  

Perjantai oli aikamoinen vauhtipäivä, ja kuljimme naapureiden johdolla. Ensin tutustuimme Tres Cruses keskukseen, joka oli siis linja-autoasema ja ostoskeskus. Täällä Uruguayssa ei ole ollenkaan junarataa henkilöliikenteelle, joten linja-autoasema on aktiivisessa käytössä ja sinne saatiin jätettyä tavarat säilöön. Kävimme myös katsomassa Hospital Britanicoa eli brittiläistä sairaalaa, jossa naapuri kävi hoitamassa asioita. Se on ilmeisesti maan hienoin sairaala ja ainakin päällisin puolin vaikutti hienolta, kahvila oli viihtyisä ja cappuccino maukasta.. Alla kuva siitä sekä posaaraus Yo amo Uruguay -kyltillä. 

                        

                                                         

Sen jälkeen jatkoimme kiertelyä Tres Crucesissa ja söimme siellä lasten valitsemassa Burger Kingissä sekä turisti-infossa. Kävimme myös Meksikon suurlähetystössä (yllä kuvia meksikolaisista koristeista hyllyssä) ja tapasimme naapurin uruguaylaisen ystäviä, joiden kanssa kävimme Andes 52 museossa. Se liittyy lento-onnettomuuteen, joka tapahtui 1972 Andeilla ja onnettomuudesta selvisi 16 uruguaylaista taisteltuaan hyytävän kylmissä pakkasolosuhteissa 72 päivän ajan. Uskomaton ja surullinen tapahtuma, mutta museo oli mielenkiintoinen ja oppaana toimi tanskalaistaustainen mies, joka tunsi ilmeisesti hyvin onnettomuudesta selvinneitä ja hän kertoi englanniksi ja hyvin mielenkiintoisella tavalla museosta ja sen historiasta sekä itse tapahtumasta Andeilla. Aiheesta on tehty myös elokuva, joka kulkee Suomessa nimellä Elossa.

Museon jälkeen olikin aika siirtyä Planetarioon, mutta takseja tuntui olevan heikosti tarjolla, koska sää oli viileä. Oli muuten kylmin päivä, mitä olen täällä ollessa kokenut. Hyytävä tuuli, joten toppatakki, hanskat ja pipo olisivat olleet tarpeen. Meidän matkakumppanit olivat paremmin varustautuneita ja saimme lämmintä lainaan. On tullut muutaman kerran mieleen, että olisi voinut enemmänkin tuoda lämmintä Suomesta mukaan, mutta me panostettiin uimapukupuoleen! No, mutta pääsimme lopulta, hieman myöhässä, Planetarioon, joka on vihitty käyttöön 1955 ja se on Latinalaisessa Amerikassa ensimmäinen laatuaan. Opimme siellä eri tähtikuvioista, niiden nimistä ja muodoista. En ole aiemmin aiheeseen kovin perehtynyt, joten oli mielenkiintoista asiaa. Kaikki tähtikuvioithan eivät näy joka puolella maapalloa, joten täällä voisi ilmeisesti tehdä jotain uusia tähtihavaintoja, mikäli olisi vähän enemmän aiheeseen vihkiytynyt..    

Esityksen jälkeen esikoinen jo vähän kyseli, että joko pääsee hotellille lepäämään, mutta jatkoimme vielä matkaseurueemme naisen asunnolle Pocitokseen, joka on kivaa aluetta Montevideossa ja siellä on mm. jotain kainvälisiä kouluja, kuten esim. saksalainen koulu. Söimme ja juttelimme siellä, kunnes oli aika palata Tres Crucesiin hakemaan tavarat ja meidän kaverit jatkoivat ilta/yöbussilla Pasoon. Sieltä pääsimme taksilla Cottage Puerto Buseo -hotelliin, jossa olimme mm. vuoden vaihteessa. Takana oli mielenkiintoinen päivä, mutta olimme vähän väsyneitä ja kylmettyneitä, joten lepo teki terää.    

Seuraavana aamuna hyvin nukutun yön ja aamupalan jälkeen olimme kuin uusia ihmisiä! Yllä kuva aamiaisherkuista ja asiakkaiden mate-termospulloista, jotka odottavat täyttöä kuumalla vedellä. Sitten niitä termareita kuljetellaan pitkin päivää kainalossa, ei näytä useinkaan kovin kätevältä.😅Lähdimme aamupäivällä käymään uudestaan vanhassa kaupungissa eli Ciudad Viejassa, koska edellisenä päivänä ehdimme nähdä vain vähän. Aivan ensimmäisen kerran kävimme vanhassa 1. tammikuuta ja silloin saimme paikasta vähän huonon kuvan. Kaikki oli kiinni, kaduilla oli likaista ja liikkeellä oli vähän erikoista porukkaa. Tällä kertaa päivällä ja auringon paisteessa mielikuva oli parempi, joten kannatti käydä uudemman kerran. 

 

Kiertelimme tietenkin myös kauppoja, ja löysin ilokseni sopivan ja edullisen kevyttoppatakin - jo alkoi tarkenemaan paremmin. Ostimme tuliaisina hanskoja ja pipoja muillekin. Vanhassa kaupungissa katselimme myös katumyyjien kojuja ja ihastelimme rakennuksia sekä värikkäitä seinämaalauksia eli muraaleita, joita täällä Latinalaisessa Amerikassa riittää joka puolella.  Kiertelimme myös Plaza Independencialla, joka on Montevideon tunnetuin aukio. 

Kävimme myös syömässä ja kauppakeskuksessa, jossa menimme melkein heti alkuun elokuviin katsomaan Top Gun Maverickia ja tykkäsimme. 👍Hyvä, että elokuva oli englanniksi espanjan tekstityksillä, dubattuakin versiota olisi ollut saatavilla. En ole käynyt elokuvissa täällä kertaakaan, enkä edes muista, milloin ylipäätään viimeksi pääsin elokuviin. Sama taitaa olla tilanne monella.. Popparijonossa kesti niin pitkään, ettei jaksettu jonottaa loppuun asti. Täällä kestää usein toivottoman kauan erilaiset palvelutapahtumat ja asioiden toimitukset, joten voi kuvitella, että Suomessa tuntuu tehokkaalta palvelu ja muukin meno. 

Illalla kävimme vielä hotellin lämmitetyssä altaassa iltauinnilla, mikä oli ihanan rentouttavaa. Mutta sen jälkeen emme pääseetkään huoneeseen, koska ovikortti oli lopettanut toimintansa. Esikoisella oli pelkkä uimpuku, koska pyyhkeet piti palauttaa respaan ja kappas, kortti ei toiminut senkään jälkeen kun kortti käytettiin alakerran respassa. Ei kun takaisin alas ja sen jälkeen mies tuli mukaan jonkun kojeen kanssa ja tällä kertaa kortti toimi jo muutenkin. Täällä tuntuu olevan aika yleistä, että kortti ei enää toimikaan, vaikka koitan kyllä pitää kortit erillään puhelimesta.  

Monet ovat puhuneet Montevideon sunnuntaimarkkinoista, joten se on ollut omallakin listallani ja suuntasimme siis sinne sunnuntaina aamupalan jälkeen Fedia de Tristan Narvajaa kohti. Siellähän olikin populaa ja myyjiä silmän kantamattomiin ja tähän olinkin varautunut, kun luin TripAdvisor-kommentteja etukäteen. Tarjolla oli mm. eläimiä (ainakin undulaatteja näkyi olevan), hedelmiä, vihanneksia, käsitöitä, koruja, pikkutavaroita, antiikkia, kirjoja ja kaikenlaista laidasta laitaan. Teimme ihan kivoja pikkulöytöjä ja aurinko paistoi sopivasti. Käsilaukustaan sai pitää kiinni ja maskia kasvoilla, koska ihmisiä oli vähän liikaakin. Ilmeisesti markkinat on myös paikallisille mukavaa ajanvietettä, eikä markkinat ole suunnattu ainoastaan turisteille. 

Mukana oli lisäksi katutaiteiljoita patsaista maalareihin ja muusikoihin. Tarjolla oli kannabistuotteita, piippuja ja kuulemma myös pikkuleipiä tms., mutta en itse niitä etsinyt tai nähnyt. Yhtenä päivänä kaupassa muuten katselin mate-pusseja ja ihastelin kauniin väristä pakkettia ja mietin, pitäisikö viedä Suomeen, tarkemmin katsottuani huomasin, että siinä onkin 2% kannabista mukana, joten eipä oteta mitään riskituliaisia mukaan... Yksi paikallinen tuttu kyllä sanoi, että se vain rentouttaa ja kannabista on hyvin pieni määrä teessä. Mene ja tiedä, itse pysyn ihan kahvilinjalla, vaikka välillä rentoutusta kaipaakin!

Mate-valikoimaa löytyy kaupoista pitkät rivit

Kävimme vielä toisessa kauppakeskuksessa ja sieltä suuntasimme hotellille levähtämään, jotta jaksoimme käydä vielä läheisessä Hardrock Cafessa syömässä ja juhlistimme vähän esikoisen synttäreitä hyvän ruuan merkeissä. Kunnon hampurilainen, kanafajitas sekä jättikokoinen mutakakkujäätelö olivat kaikki herkkua (eli ricoa) ja niiden jälkeen olikin hyvä tehdä pieni rantakävely ja allasuinti.   

 

Maanantaina olikin aika lähteä kotiin, mutta ehdimme vielä käydä meren rannassa Ramblalla sekä Montevideo-kyltillä kiipeilemässä. Siellä on aina turisteja jonossa ja ihmiset ottavat ystävällisesti toisista kuvia. Eräs nainen kuvautti itseään lähes joka kuvakulmasta ennen meitä, joten ajattelin jo, että pitää lähteä tyhjin käsin pois. Ilma oli jo lämmennyt, joten hyvin taas pärjäsi jo ilman takkia. Täällä on kylmää lähinnä tiettyinä päivinä ja aamuisin sekä illalla/yöllä. Välillä on ihan kesä ja pari päivää sitten naapurin suomalaiset isännät ottivatkin aurinkoa ilman paitaa pihalla ja totesivat, että nyt on paras kesäsää - joten suhteellista nämä säät ja vuodenajat. 

´

Suomessa on kuulemma nyt mahtava juhannussää, joten hyvää kesän jatkoa ja juhannusta kaikille! Pian nähdään 😊Hyvillä mielin ja innolla odottelemme palailemassa, vaikka paljon on järjesteltävää. Ihana nähdä perhettä, ystäviä ja kaikkia tuttuja ihmisiä siellä pitkästä aikaa💗Lapset myös odottavat innolla kotiin ja omaan kouluun paluuta. Ajattelin vielä kirjoitella tänne yhteenvedon Uruguayn kokemuksista sekä paluutunnelmista kotona, joten käväisehän vielä kurkkaamassa Hola-uruguay, jos muistat. Nos vemos! 

Leppäkerttu ja auringonpaistetta kotikulmilla